tyttö itki hetken ja katsoi taakseen

Sinä päivänä olin onnellisempi kuin koskaan. Lauri oli ostanut minulle kukkia, tuonut aamupalan sänkyyn, lukenut sanomalehden kanssani, pedannut sängyn, vienyt minut meren rannalle istumaan ja juomaan kylmää siideriä, katsellut kanssani kuumailmapalloja ja istunut nurmikolla näpelöiden hiuksiani. Olimme puhuneet kaikesta. Viimeinkin olin saanut kertoa jollekin syvimmät tuntoni ja nauttia siitä, että joku kuuntelee.

Muistan kun ensimmäisen kerran tapasimme. Olin lähtenyt baariin kaveriporukalla ja päätynyt yksin tiskille tilaamaan juomia. Muut odottelivat kärsimättöminä pöydässä kun yritin pitää tarjottimen vakaana luoviessani tietä ihmisjoukon lävitse. En nähnyt kun seurasit minua. Itse asiassa seurasit koko illan, en vain huomannut. Jonottaessani takkiani narikasta tulit äkkiä taakseni ja kuiskasit korvaani ”Sulla on hassut hampaat.” Käännyin ja näin vain vilauksen kasvoistasi, sillä olit jo lähdössä.

                            

Seuraavalla kerralla kun näimme, sanoit hiuksiani kauniiksi. Seuraavalla kerralla kerroit, että sormeni ovat sirot. Seuraavaksi sain kuulla kuinka hauskat silmät minulla oli. Sama jatkui melkein puolen vuoden ajan. Viimein heinäkuun lopulla uskalsin tarttua käteesi ja kysyä nimeäsi.

                            

Viikko sen jälkeen puhuimme puhelimessa neljä tuntia katkaisematta yhteyttä kertaakaan. Osan ajasta olimme vain hiljaa, kuuntelimme toistemme hengitystä. Osan ajasta vain puhuimme niitä näitä, osan ajasta kerroimme salaisuuksia ja osan ajasta vitsailimme.

Ruusujen tuoksu vielä nenässäni, jäätelön maku suussani, nurmikkoa hiuksissani seisoin hiljaa sillalla. Sinä päivänä olin surullisempi kuin koskaan. Olit mennyt jättämättä viestiä, varoittamatta. Viimeinen sana, jonka minulle sanoit oli puhelimessa kuiskattu ”Hyvästi”.

                            

Katsoin alas sillalta. Vesi oli mustaa kuin aikakin.