muistatko miltä tuntuu

Kesäilta. Autossa tuoksuu tupakka. Jenni henkäilee jatkuvasti korvaani sitä, kuinka ihana ilta on tulossa, kuinka ihanaa on taas päästä kahdestaan viihteelle, kuinka ihanaa on päästä etsimään pussailuseuraa, kuinka ihanaa on kastella jalat heinikossa, kuinka ihana minä olen ja kuinka ihanaa elämä on. Onhan kesä. Se on jo humalassa. Katson surullisena kun se yrittää pitää katseensa tiessä, kun se yrittää vakuuttaa minua ja itseään siitä, että on kykenevä ajamaan. Puolimatkassa meitä vastaan ajaa poliisit. Ne hidastavat. Suoritamme nopeasti vaihdon niin, että minä ajan ja Jenni istuu pelkääjänpaikalla. Jenni laittaa huulikiiltoa samalla kun poliisi puhalluttaa minua. Niiden mentyä hihitämme hetken paikoillamme, sitten jatkamme matkaa.

Ajamme vanhan autiotuvan ohi. Muistan kun pienenä meidän piti ottaa joku vanhempi sinne mukaan, muistan kun kouluikäisinä leikimme siellä unelmien poikamiestä, muistan kun teineinä istuimme siellä tuntikausia puhumatta mitään, vain kuunnellen toistemme hengitystä, muistan kun veimme sinne poikia, muistan kun siellä pitämämme juhlat riistäytyivät käsistä ja jouduimme piileskelemään monta tuntia metsässä, muistan kun sade tuli läpi katosta ja kasteli meidät. Vilkaisen Jenniä. Sen silmät kimmeltää kun se katsoo ulos ikkunasta. En tiedä mitä se miettii, enkä haluakaan tietää. Käännän katseeni tiehen ja pidän sen siinä. Aina joskus mietin mitä helvettiä vielä teen täällä.

Huoltoaseman kohdalla on pysähdyttävä, sillä Jennin on päästävä pissalle. Istun ja katson autosta kun se juoksee liukuovista sisään, suoraan kohti naistenhuonetta. Laitan radion päälle ja käännän äänenvoimakkuuden täysille. Katri Helenan ääni täyttää auton ja laitan hetkeksi silmäni kiinni. Aina joskus suren sitä kun aika on mennyt niin nopeasti, kuinka kaverit vaihtavat maisemaa ja kuinka vanhan huoltoaseman myyjät vanhenevat. Kaksi vuotta sitten vannoimme Jennin kanssa ettemme koskaan kasva aikuisiksi. Ettemme koskaan mene naimisiin. Ettemme koskaan lakkaisi kuuntelemasta Spice Girlssejä. Ettemme lakkaa käyttämästä pillifarkkuja vaikka muoti muuttuisi, ettemme hylkäisi toisiamme.

Puoli tuntia kulunut. Tappelen itseni kanssa siitä, lähdenkö menemään vai menenkö katsomaan mikä Jennillä on. Se on mitä luultavimminkin jäänyt juttelemaan sen kesätyöläisen kanssa. Me oltiin sovittu, ettei koskaan kajota nuorempiin poikiin. Jenni unohti lupauksen heti kun 16-kesäinen poika myi sille tupakka-askin huoltoasemalla. Ei sillä että olisin uskonut että se kestää. Voitan haluni lähteä, paeta paikalta, sulkea itseni ulos kaikesta ja menen sisälle. Ilmakuvat maalaistaloista ovat vääntyneet vinoon seinillä. Muutama juopunut mies nuokkuu nurkkapöydässä. Suunnistan vessaan. Jenni istuu lavuaarien alla meikit naamalle levinneinä. Se tekee sitä taas. Menen sen viereen otan sitä kädestä. "Muistatko sen biisin, sen Scandinavian Music Groupin missä ne puhuu hölmöstä rakkaudesta? Pyyhi kyyneleet, etitään jotkut kivat pojat ja suudellaan niitä aidan takana!"